Greta ontuili tuossa jonkin verran. Meillä oli varattuna vanhemmille koirille rokotusajat 7.10., joten samalla reissulla näytin Gretan jalkaa eläinlääkärille. Lääkäri huomasi Gretan vasemman olkaluun päällä omituisen möntin ja tuli siihen tulokseen, ettei rokota sitä, ennenkuin se on tutkittu tarkemmin. Määräsi kipulääkettä ja liikkumattomuutta ja saimme ajan röntgeniin.

21.10. kävimme sitten röntgenissä, mutta kuvissa ei näkynyt mitään olkaluussa olevasta pahkurasta, keuhkoissa näkyi pieniä varjostumia, jotka lääkärin mukaan saattoivat olla kasvaimia. Taas saimme kipulääkettä ja liikkumiskiellon. Eläinlääkäri suositteli eutanasiaa, jos kipulääkkeillä tilanne ei mene ohi tai tilanne pahenee.

Jäin sitten kovasti pohtimaan, että mitä siellä olkaluussa on, se kuitenkin oli mielestäni se pääasiallinen tutkinnan kohde, ei keuhkot. Hengityksessä en ollut kuullut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Niinpä sitten päätin mennä vielä Lahteen eläinlääkärille kuvauttamaan sitä olkaa.

29.10. saimme sinne ajan. Ensin eläinlääkäri otti normaalit kuvat sivulta ja alhalta päin. Ja pahoitteli, ettei voi kertoa mitään sen tarkempaa kuin Heinolan lääkärikään, sillä kuvissa ei näkynyt mitään omituista olkaluussa. Sitten joku toinen eläinlääkäri tuli siihen vielä käymään ja hän ehdotti uutta kuvauskulmaa, jossa olkaluu saataisiin kunnolla näkymään. Tässä kuvassa se sitten näkyi: olkaluussa oli pahanlaatuinen kasvain, joka oli jo kerennyt haurastuttamaan luuainesta ja se oli antanut etäpesäkkeitä ainakin keuhkoihin. Eläinlääkäri sanoi, ettei voi antaa mitään aikaa, jolloin koira pitäisi lopettaa. Sanoi nähneensä, että Greta oli vielä ihan iloinen, eikä tuskissaan, muttei osannut sanoa koska todelliset tuskat alkaisivat, kestäisikö se viikon vai kaksi vai jopa kuukauden. Sain hetken aikaa miettiä asiaa ja päätin, ettemme jää odottamaan tuskien tulemista, vaan päästin Gretan sateenkaarisillalle.

Gretan suuri persoonallisuus jätti suuren aukon sydämeeni ja koti tuntuu nyt tyhjältä ilman meidän omaa mummua...

Edellisen kirjoituksen jälkeen päätin laittaa Gismon kahden kuukauden pakkolomalle, jospa vaikka äijällä motivaatio hieman kasvaisi.

Reilu viikko sitten olin dalluleirillä perehdyttämässä muita dalmatiankoirien omistajia palveluskoirajäljen saloihin ja täytyy kyllä sanoa, että sieltä löytyi yllättävän iso kimppu varsin potenttiaalisia jälkikoiria. Ja uskoisin, että sain myös muutamalle omistajalle jäljestyskipinän syntymään. Täytyy laittaa harkintaan, että jos heti keväästä järjestettäisiin rotuyhdistyksen kanssa jälki-/pk-leiri. Goukin pääsi leirillä pari lyhyttä jälkeä ajamaan, eikä edes nolannut minua, vaan jäljesti oikein hyvin.

Vielä sitten samana viikonloppuna kerkesimme sunnuntaiksi heinolan näyttelyyn, josta Gou sai laatuarvostelun erinomainen ja sijoittui avoimen luokan nartuista kolmanneksi. Paras narttu-kehässä emme sitten enää tokikaan pärjänneet. Gou esiintyi vallan hyvin, seisoi aloillaan kauniisti suurimman osan aikaa ja liikkeet sillä on kyllä kauniit.

Sittenhän me GouGoun kanssa ollaan kovasti treenattu tuleviin (7.9.) TOKOn piirinmestaruuskisoihin. Koska hyppy oli kaikkea muuta kuin hallinnassa ja koska suurimman osan treenaamisista hoidan jossain vallan muualla kuin ohjatuissa toko-treeneissä, päätin rakentaa oman hyppyesteen. Menin siis tuonne läheisen teollisuusalueen puutavararoskikselle hakemaan laudan kappaleita, mutta löysinkin sieltä lähes täydellisen valmiin hyppyesteen. Ja sitten ihan muutamalla toistolla sain Goulle opetettua hypyn ja sen, että sinne esteen taakse voi jäädä seisomaan paikoilleen...

Nyt menneenä viikonloppuna päätin laittaa jälkikokeeseen ilmoittautumisen koetin kiveksi II-luokan jäljen, sillä pitäähän suorituksen olla vähintään 120% ennenkuin kokeeseen kannattaa mennä. Oltiin mökkeilemässä ja ystäväni Miia kävi tallaamassa mökin läheisyyteen pyytämäni jäljen. Kun sitten lähdimme jäljestämään Gou nosti jäljen hyvin janalta, lähti seuraamaan jälkeä, pääsi ensimmäiselle esineelle ja ilmaisi sen hyvin. Sitten se lähti viipottamaan vallan vääräänsuuntaan, joskin näin sen koirasta helposti, ettei se enää jäljestä. Sain sen sitten palaamaan kuitenkin jäljelle ja löytämään seuraavan esineen, mutta sen jälkeen törmäsimme mökkinaapurimme koiraan ja keskittymiskyky herpaantui täysin, eikä jäljestyksestä tullut enää mitään. Aikansa Gou kieputti missä sattuu ja rupesi sitten kyselemäänminulta, että missä se jälki on, mutta eihän minullakaan ollut mitään haisua. Otin sitten koiralta valjaat pois ja lopetettiin homma siihen. Myöhemmin kävin palauttavan treenin tekemässä: lyhyt, noin puoli tuntia vanha jälki, jossa yksi kulma ja vain lopussa esine. Ei mitään ongelmaa.

Niin ja oltiinhan me taas Goun kanssa viime viikon torstaina agilitykilpailuissa. Tällä kertaa emme ottaneet hylsyä väärän radan vuoksi, vaan vain 5 virhepistettä yhden riman tultua alas ja sijoitumme mölliluokassa toiseksi. Olisinkohan minä pikkuisen jo oppinut ohjaamaan tuota ohjusta...

Tänään otettiin meijän toko-ryhmän kanssa kokeen omainen treeni. Oli kaikki kehänauhat ja liikkenohjaajat ja muut...

Osallistuin sekä Gismon että Goun kanssa ALO-luokkaan, hieman niinkuin ajatuksena kattoa, että kumpi on SE kisakoira, jota ruvetaan kuljettamaan kisoissa.

Goulla oli kyllä kontaktia, draivia ja meininkiä. Seuraamisessa minä olin se, joka aiheutti ainoan selkeän virheen: en osannut täyskäännöstä :D

Liikkeestä seisominen meni "kevyellä" jalka-avulla, mutta se liike on kesken, se tiedettiin.

Sitten se hyppy! Juu, neitdille vissiin on tuota pk-hyppyä väännettyä pikkuusen enempi kuin tätä toko-hyppyä. Sen sijasta, että se olisi vain asiallisesti hypyn jälkeen käskystä jäänyt sinne esteen taakse seisomaan, se touhotti siellä esteen takana "missämissämissä..."-menttaliteetilla ja lopulta toi minulle sieltä jonkun tötsän :roll: Muuten hyvä! Tarvinnee noita molempia seisomisia siis treenailla!

Gismo taas... lapanen mikä lapanen! Se kyllä tekee kaiken ja sata varmasti osaa, ei siinä mitään, mutta kauaksi näkee, ettei vähempää voisi kiinnostaa...

Kai se sitten vaan on myönnettävä, että Gou on tässä(kin) parempi... Ja sitä kai jatkossa pitäisi ajatella sinä minun kisakoiranani...

Mutta harmittaa kyllä toi Gismo, mä en tiedä mitä mä sen kanssa teen! Ei se nyt vielä ole niin vanha, että sitä voisi eläkkeelle laittaa. Ainoa, mikä sitä kiinnostaa, on haku, mutta niin harvoin mä kerkeän hakumettälle nykyisin. Agility ei ole sen laji tippaakaan, jälkeenkin se tuntuu jonnin verran leipiintyneen, koiratanssiin siitä tuskin on :D En mä tiiä! Se on kyllä niin välkky koira, etten usko, että sille riittä pelkkä köpöttely, mutta miksei se sitten suostu tekemäänmitään mun kanssa.

Myydään hyvä hirvikoira!

On se vaan kivaa tämä nykyaika, kun ei tarvitse olla mökilläkään nettipimennossa, kun on läppäri ja langaton yhteys ;)

Sitten viime kirjoituksen jälkeen olemme kyllä tehneet vaikka ja mitä (mm. olleet GouGoun kanssa AD-kokeessa ja epävirallisessa agility-kilpailussa), mutta keskittynen nyt kuitenkin kertomaan ihan lähi päivistä.

Viime maanantaina meiile tuli vierailevaksi tähdeksi Nestori, yksi vuotias bokserin rakkauslapsi. Nestorin isäntäväki lähti valloittamaan Fuji-vuorta Japaniin ja niinpä Nestori viettää nyt kaksi viikkoa luonamme. Tytöt nyt tietenkin ottivat sen oikein hyvin vastaan, GouGou suorastaan riemukkaasti, mutta Gismo ei tosiaankaan riemastunut. Kovasti se koittaa komentaa nuorisoa olemaan järjestyksessä ja toisinaan musta tuntaa, että se raukka joutuu olemaan vähän liikaakin herran (tai siis neidin, siis minun) nuhteessa, sillä en uskalla antaa sen komentaa "loppuun asti", ettei tule ruumiita... Alkuunsa sai Gismo olla koppa päässä, mutta nyt se jo otta sen verran lunkisti reviirilleen tulleen vieraan uroksen, että luotan sen pystyvän välttämään Nestorin tappamisen. Gismo kulki työpäivät ainokaisena mulla mukana töissä ja taitettiin työmatkat fillarilla, joten ei tarvinnut töistä palattuani liikuttaa kuin kolmen koiran erä.

Eilen tultiin sitten mökille ja Goun ja Nestorin mä olen "parkkeerannut" tuonne koiratarhaan remuamaan, Gismon juoksunaruun ja Greta töpsöttelee tapansa mukaan meidän äiteen perässä vapaana.

Käytiin tuossa äskön ajamassa jäljet. Gismo ja Gou ajoi molemmat noin kaksi tuntia vanhat jäljet ja molemmilla meni oikein hienosti. Goulla toki oli vauhtia, mutta pysyi kuitenkin oikein hyvin jäljellä ja suoriutui kulmistakin mainiosti, ainoastaan esineet hieman tökki: meinasi mennä joka esineestä yli haisteltuaan niitä hetken, joten jouduin komentamaan sen niille maahan. Täytyy laittaa mietintämyssy päähän, että miksi kummassa näin, onko palkat esineiltä olleet liian huonot vai missä mättää?? Nytkin -niinkuin useimmiten- saivat viimeiseltä esineeltä iltaruokansa. Teinpä sitten Nestorillekin makkararuudun. Tai ei siellä mitään makkaraa ollut, vaan sellaisia koirannamilastuja pilkottuna. Ne eivät tainneet olla Nestorille mikään paras mahdollinen palkka, koska ei sillä riittänyt motivaatiota etsiä niitä kovin pitkään, mutta oli ne sentään jokseenkin kiinnostavia. Seuraavalla kerralla otetaan vaan jotain vielä parempaa namia peliin...

Nestori tulopäivänään tarkistamassa pihapiiriä

Lähdettinpä eilen illalla GouGoun kanssa "treenaamaan" AD-kokeeseen, eli siis pyörälenkille, hetken harkitsin, että ottaisinko Goun lisäksi Gismon matkaan, mutta sitten ajattelin, että mieluusti kokeilen miten se juoksee ilman kirittäjää. Onneksi!

Eihän me oltu keretty kuin kilometrin verran polkemaan mettäautotietä pitkin kun tulimme hakkuuaukean laitaan ja vierestäni rupesi kuulumaan kauheaa rytinää. Jarrutin ja katsoin, että mitä nyt tapahtuu ja huomasin siitä parin metrin päästä minusta lähtevän hirven, sinne se paineli hakkuun toiselle puolelle GouGoun haukun saattelemana. GouGou oli kyllä kiinni, mutta saanen epäillä ettei se olisi lähtenyt sen perään vaikka vapaana olisi ollut. Niin itsevarmalta se ei kuulostanut siinä mamman vieressäkään. Mutta auta armias, jos Gismo olisi ollut mukana... Siellähän meikäläinen olisi vetänyt sellaista offroad-maastopyöräilyä pitkin hakkuuaukeeta...

Mutta tästä episodista huolimatta saimme pyörän (uuteen) mittariin 12km kerättyä.