Oltiin tänään treenaamassa pk-tottista oikein ampumisten kanssa.

Otettiin Goun kanssa koko hässäkkä hieman mukaellen ja palkaten. Ennen sitä kyllä otettiin ampumiset,niin ettei kaikille koirille tarvitse ampua erikseen, eikä Gou korvaansa lotkauttanut.

Seuraamiseen olin oikein tyytyväinen kaikin puolin, seurasi tiiviisti ja piti lähes koko ajan katsekontaktia, käännöksetkin meni hyvin persettä heittäen.

Liikkeestä istumisessa jäi seisomaan, mutta tämä lienee siitä syystä, että sitä seisomista (ja uutta käskyä) on nyt viime päivät huolella hinkattu, joten siirrytään sitten seuraavaksi hinkkaamaan istumista. :D

Maahanmeno oli näpäkkä, samoin luoksetulo, joskin hienoisen kaarroksen se teki alkuun, selvästi harkiten, että lähtisikö sittenkin hakemaan noutokapulaa. Luoksetulon jälkeen jätin sen megakivan eteenlähetyspallon kentän päähän.

Sitten noudot: tasamaa noudon otin isolla kapulalla, eikä ongelmaa. Hyppynoudon otin pikku-kapulalla ja noin ½m korkealla esteellä. Hyppää hyvin käskystä esteen, ottaa reippaasti kapulan suuhun, mutta pyrkii palaamaan esteen kiertäen, siihen siis kiinnitämme huomiomme. (*rupee rakentelee estettä tohon meitin pihaan...*) Estenoutoa ei olla oikeastaan juurikaan aiemmin otettu, joten otin sen "paloina": hetsattuna kiipeäminen, noutokapula suuhun ja takaisin hetsattuna. Viimeistä palaa en vielä tässä vaiheessa saanut osumaan kohdilleen.

Ja sitten lopuksi vielä eteenlähetys. Hetsasin GouGouta sinne pallolle ja se vain pyrki pälyilemään, että minne kummaan hänen noutokapulansa hävisi... sain sen kuitenkin tajuamaan sen pallon ja menemään lähes suoraan sinne. Hyvä-hyvä GouGou!

Sitten vielä autossa muhimisen jälkeen otettiin tuota estenoutoa uudemman kerran ja kun sitten sain sen viimein tekemään sen sellaisissa paloissa ja riemulla kiljuin hyvä-hyvää ja otin kapulan suusta ja palkkasin pallolla samalla kun laskin kapulan maahan. Vierellä ollut tolleri-pentunen (ei ihan pikku pentu kuitenkaan) kiinnostui kapulasta ja oli halukas tutustua moiseen kapistukseen, niin mitä tekee minun pieni kaikille niin kiltti dalmatiankoirani? Ei lähdekkään pallonsa perään vaan kurvaa takaisin ja tolleri-paran päälle. Perkele!