Oltiin eilen sitten viimeistä kertaa Kärsämäen PEKO-treeneissä, kun perjantaina tarttisi muuttaa...

Oltiin sellaisella teollisuusalueella ja ensin otettiin Gismo töihin. Heti portilta hilpasi toiseen päähän pihaa haukkumaan maalimiestä. Sitten vähän peruutin ja aloitin alueen haravoinnin alusta ja kerkesin käymään melkein koko alueen läpi, kunnes Gismo bongasi toisen maalimiehen, joka oli hämäyksen vuoksi ihan sen ensimmäisen maalimiehen piilon vieressä.

GouGou on jo niin iso tyttö, että taas otettiin sille vastaavanlainen harjoitus kuin Gismolle: iso alue ja valmiit maalimiehet, joista mullakaan ei ollut hajuakaan. Lähdimme siis alueelle ja ennenkuin olin kerennyt remmiä ottaa irti, saati antaa etsimis-käskyä, pyrki Gou portin pielessä olevaan putkeen täysi hymy naamallaan. Arvasinhan minä, että siellä olisi joku, joten otin askeleen taaksepäin, irrotin koiran ja lähetin etsimään ja sinnehän se meni ja aloitti ihan hyvin haukun. Sitten jatkoimme etsintää ja kohta oli taas Goun piiskahäntä heilumassa ja suu virneessä. Siinä se juoksi ympäri sellaista romukasaa, sinnikkäästi yritti hahmottaa mistä haju tulee. Aikansa meni, ennenkuin minä hokasin, että maalimieshän on melkolailla vieressäni, trukkilavakasan päällä, joten otin pari askelta taakse antaakseni koiralle tilaa ja sitten se sai bongattua maalimiehen. Sitten taas jatkettiin. Gou oli hetkeä myöhemmin taas yhtä hymyä ja aloittikin sitten hetken vatkaamisen jälkeen ilmaisun rakennuksen ulkoseinää kohden. Siinä sitten fikkarilla osoittelin, että missä kummassa se maalimies muka on, ei näkynyt. Eipä tiedetty sen enempää minä kuin koirakaan maalimiehen sijaintia. Epäilinkin jo, että valeilmaisu saattaisi olla kyseessä, mutta käskivät mua käskemään koiraa tarkentamaan. Ja sain kuin sainkin se tarkentamaan ja maalimies löytyi parin metrin päästä jostain vanhasta jääkaapista.